Elämme digitaalista aikakautta, jossa asioita hoidetaan ja aikaa vietetään enenevissä määrin digitaalisissa ympäristöissä. Digitaalisuus on kiinteä osa nykypäivän työntekoa, opiskelua, yhteydenpitoa ja monien käytännönasioiden hoitamista. Uusia sovelluksia ja digitaalisia innovaatioita pulpahtelee esiin jatkuvasti ja ne tuntuvat innostavan monia meistä. Erityisen hienona ja elämää helpottavana asiana tunnutaan monesti pitävän sitä, että nykyään niin monet asiat aina laskujen maksamisesta ruokaostosten tekemiseen voi tehdä yhdellä ja samalla laitteella – älypuhelimella. Toki älypuhelimet herättävät myös vilkasta kriittistäkin keskustelua, mutta enimmäkseen silloin puhutaan lasten ja nuorten ei niinkään aikuisten puhelimen käytöstä.
Moni meistä ottaa uudet digitaaliset palvelut ja kehitysaskeleet innolla, uteliaisuudella ja ilolla vastaan. ChatGPT – mahtava juttu! Ruokakauppojen mobiilisovellukset – loistavaa, uusia alennuksia! Lääkärin vastaanotto chatissa – miksipäs ei! Monet näistä sovellutuksista näyttäytyvät arjen helpotuksina, parannuksina tai ajansäästönä ja tehostumisena. Usein ne voivat sitä ollakin (joskin on vielä kokonaan oma keskustelunsa, pitääkö kaiken koko ajan tehostua ja muuttua helpommaksi). Mutta entä ihmiset, jotka suhtautuvat epäilevämmin uusiin innovaatioihin? Entä ne, joissa herää huoli ja mielikuvia haitoista ja ongelmistakin, joita uudet asiat voivat tuoda tullessaan?
Olen havainnut, että jos johonkin uuteen digitaaliseen sovellutukseen suhtautuu varauksella, on osan silmissä automaattisesti joko jonkinlainen foliohattu tai menneeseen jämähtänyt nostalgikko. Epäilijä tai huolensa esiintuova saatetaan arkisessa keskustelussa hiljentää tokaisemalla että kehitys kehittyy ja kaikkeen uuteenhan suhtaudutaan ensin kielteisesti ja paheksuen. Turha elää menneessä, koska nyt on nyt, deal with it. Tämänkaltaiseen kuittailuun saattaa erilaisissa yhteyksissä törmätä niin vanhempi, jota huolettaa pelien ja somen vaikutukset lapsen hyvinvointiin kuin vaikkapa ammattilainen, jonka mielestä ChatGPT nyt vain ei kuulosta ihan niin hyvältä kuin monet väittävät.
Pitääkö kaikkeen uuteen sopeutua heti?
Vaatimus uusien teknologioiden hyväksymisestä ja niihin sopeutumisesta tuntuu välillä jarruttavan keskusteluja ja vähättelevän aitoa huolta, jota osa ihmisistä tuntee digitaalisen tekniikan vallatessa lisää alaa. Hitaasti lämpenevä suhtautuminen teknologiseen kehitykseen ja haluttomuus ottaa käyttöön uusia palveluita näyttäytyy vähän hölmönä ja naiivina, periaatteellisena uusien asioiden vastustuksena. Mutta miksi asioita pitäisi niellä pureksimatta? Toki pelkästään vastustamista vastustamisen ilosta varmasti löytyy, mutta epäröinnin taustalta voi löytyä myös monenlaisia näkökulmia ja kokemuksia, jotka osaltaan syventävät keskustelua digitaalisesta tekniikasta.
Kyseenalaistamista ja moninäkökulmaista pohdintaa tarvitaan, jotta kehitys jatkaa kulkuaan. Kaikkien ei myöskään tarvitse innostua tai pitää kaikista teknologisista kehityskuluista. Kuulun esimerkiksi itse siihen porukkaan, joka ei koe tarvetta hoitaa kaikkia mahdollisia asioita älypuhelimella. ”Mutta kun se on niin nopeaa ja kätevää, kun kaikki hoituu puhelimella!” minulle sanotaan usein. Tähän vastaan, ettei minulla ole kiire ja voin kyllä nähdä välillä hieman vaivaakin asioiden hoitamiseen. En kuitenkaan ajattele, että kaikki olisi ollut paremmin ennen monien asioiden digitalisoitumista. Päinvastoin: moni asia on nykyään paremmin ja saavutettavampaa laajemmalle joukolle ihmisiä, kiitos kehittyneen teknologian. Kehitys ja uudet sovellutukset ja palvelut eivät kuitenkaan automaattisesti tarkoita asioiden parantumista. Kehitys on muutosta, mutta se ei ota sinänsä kantaa muutoksen suuntaan. Uudet digitaaliset sovellutukset (kuten muutkin muutokset, ei ole kyse pelkästä digitaalisuudesta) voivat tuoda mukanaan erilaisia haasteita, lieveilmiöitä ja jopa ”huononnuksia” tiettyihin asioihin. Ja näistä asioista on tärkeää pystyä keskustelemaan ilman, että kritiikin esittäjä tyrmätään heti vanhanaikaisena vastarannankiiskenä.
Parannuksia, huononnuksia vaiko vain uutta?
Mielenkiintoinen esimerkki löytyy oppimisen ja digitalisaation välisestä suhteesta, jota Kimmo Jylhämö käsittelee teoksessaan Digi-askeesi. Miten elää ja ajatella digitaalisella aikakaudella. Teknologia on tullut vauhdilla kouluihin ja oppilaitoksiin ja paikoin sen on ehkä ajateltu korvaavan opetuksen ja oppimisen prosesseja. Kuten Jylhämö (2022, 46) teoksessaan kuitenkin kirjoittaa: ”Digitaalinen tekniikka ei ole sinänsä ongelma, mutta teknologia ei tehosta oppimista. Päinvastoin: teknologian oivaltava käyttäminen [opetuksessa] vaatisi valtavasti enemmän osaavia opettajia ja ohjaajia.” On esimerkiksi tutkittu, että muistamme ja ymmärrämme paremmin lukemaamme, jos luemme fyysistä kirjaa sähköisen materiaalin sijasta. Sama pätee käsin kirjoittamiseen verrattuna näppäimistöllä naputteluun. Tiedon valikoinnin, arvioinnin ja käsittelyn oppimisen näkökulmasta onkin tärkeämpää oppia lukemaan ja kirjoittamaan kuin oppia käyttämään älylaitetta, ja tähän soveltuvat vanhat tutut metodit. Tästä huolimatta suuri osa oppikirjoista on jo nyt sähköisiä ja käsin kirjoittaminen vähentynyt melkoisesti. Kuten Jylhämö (2022, 47) osuvasti toteaa: ”Digitaalisten laitteiden käyttäminen voi olla kivaa, mutta se opettaa ensisijaisesti käyttämään digitaalisia laitteita.”
On mahdollista, että tulevaisuudessa tämä kaikki muuttuu. Ehkä tilanne kääntyy joskus päälaelleen, ja opimmekin paremmin digitaalisen tekniikan kuin esimerkiksi fyysisten kirjojen avulla. Eikä edellä kirjoittamani tietenkään tarkoita, etteikö teknologia jo nyt tukisi tiettyjä oppimisen prosesseja tai etteikö se tuo tullessaan muita hyötyjä. On kuitenkin tärkeää nähdä ja pystyä keskustelemaan myös mahdollisista haasteista, joita digitaalinen tekniikka tuo mukanaan. Se että jokin on nopeampaa, helpompaa tai kätevämpää, ei aina tarkoita parempaa lopputulosta ainakaan siinä asiassa, johon muutos alun perin kohdistui.
Mitä oikeastaan haluan tällä kirjoituksella sanoa? Sen, että asioita saa ja pitää tarkastella monista näkökulmista ja kritisoidakin, vaikka ne olisivat ”tulleet jäädäkseen”. Kaikkeen ei tarvitse sopeutua välittömästi, eikä kaikkien tarvitse edes pitää samoista toimintatavoista. Uusi ei yksiselitteisesti tarkoita parempaa, mutta uudesta voi rakentavan keskustelun ja erilaisten näkökulmien kautta kehittyä jotain parempaa. Ei siis tyrmätä tai hiljennetä kenenkään huolia tai ajatuksia vaan kohdataan, kuunnellaan ja käydään rikasta keskustelua toinen toistemme kanssa niin digitalisaatiosta, somesta, älypuhelimista, pelaamisesta kuin muistakin asioista.
Saara Kultamaa, Pelituki
Psst! Lukuvinkkinä tekstissäkin mainittu teos: