Mitä neurokirjon nuoret ajattelevat pelaamisestaan, somesta ja netin käytöstä?
Tässä kirjoituksessa tuon esille näkökulmia nuorten keskuudesta, vierailtuani ADHOODS -virtuaaliheimon Discord-kanavalla tammikuussa 2024. Antoisasta keskustelusta kiitollisena haluan jakaa havaintojani, joita Pelituen ammattilaisena tein. Nuoret ovat fiksuja ja monin tavoin taitavina, mutta silti koen huolta: Olemmeko jättäneet nuoret selviytymään liiaksi yksin somen ja netin maailmaan?
Peli- ja nettihaittoja käsittelevän Discord-iltamme alussa eräs nuori jakoi kokemuksen, kuinka hänen lapsuutensa oli ollut onnellista ”älytöntä aikaa”, jossa käytettiin lankapuhelimia. Digilaitteet ja ympäristöt eivät suinkaan ole kaikille ainoastaan positiivisia asioita, vaan tiedämme, että netissä koetaan monenlaisia haittoja, kuten kiusaamista ja häirintää. Vähemmän tietoa on ollut siitä, miten kovasti nuoret itseasiassa haluaisivat vähentää digilaitteiden käyttöä ja ”somettamista”.
Iso osa nuorista haluaa vähentää netin käyttöään, mutta kokee, ettei pysty siihen.
Näin voidaan todeta sekä uusimman Kouluterveyskyselyn (2023) että Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Elisa Oyj:n yhteistyössä tehdyn selvityksen perusteella (2023). Sama aihe nousi keskusteluun ADHOODS-jäsenten kanssa, jotka ovat 16-29-vuotiaita adhd-oireisia nuoria. Netin käytön vähentäminen on siis yleinen haaste, josta nuoretkin haluavat keskustella.
Nuoret eivät pelkästään murehdi itseään vaan keskustelussamme nousi esille myös huoli pienemmistä, ns. “diginatiiveista”. Osa MLL:n kyselyn vastaajista (3600 vastaajaa, ikäjakauma 9-22-v.) oli huolissaan itseään nuorempien lasten mahdollisuudesta törmätä netissä haitallisiin sisältöihin tai ostaa päihteitä. Vaikka pelit ja some tarjoavat monille mielekkään vapaa-ajan sekä oppimisen ympäristön nykyaikana kuin luonnostaan, näkevät nuoret varjopuolena liiallisen uppoamisen sinne: eräs keskustelijoista kertoi paenneensa peleihin viimeiset 25 vuotta.
Pelaaminen lääkitsee
Digimedia on koukuttavaa monessakin mielessä. Neurokirjon lapsi tai nuori voi viihtyä digitaalisen sisällön parissa neurotyypilliseen ikätoveriinsa verrattuna enemmän, koska kokee onnistumisen ja kyvykkyyden kokemuksia esimerkiksi pelatessaan. Jos lapsi tai nuori on saanut elämänsä aikana paljon kielteistä palautetta, voi pelaaminen olla se tila, jossa tuntee olevansa hyvä ja taitava. Kukapa sellaisesta ympäristöstä haluaisi poistua.
Nuoret kuvailevat, että nykymaailman helpot tavat ottaa ja pitää yhteyttä lievittävät yksinäisyyttä. Yksi keskustelumme nuorista on kokenut saavansa helpotusta yksinoloon puhelimen avulla, koska se ”vie ajatukset pois”. Nuorista tuntui olevan tärkeää, että yhdessä ollessa pidetään puhelimet poissa. Neurokirjon ihmisille pelissä tai netissä tapahtuva vuorovaikutus voi tuntua vähemmän kuormittavalta kasvokkaiseen vuorovaikutukseen verrattuna. Digiympäristöt tarjoavat aina helpon mahdollisuuden poistua silloin, kun itsestä siltä tuntuu, ja voi myös löytää helpommin ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista. Toisaalta digiympäristöissä tapahtuva vuorovaikutus on haavoittuvaista: Miltä tuntuu, jos pelikaveri katoaa yhtäkkiä ilman selitystä?
Pelit tarjoavat nopeaa ja helppoa stimulaatiota aivoille vapauttaen mielihyvähormoneja. Nuorten juttujen perusteella neurokirjolla olevat voivat siten käyttää pelaamista eräänlaisena ”itselääkintäkeinona”. Discordissa eräs nuori kuvailee, että pelaaminen tarjoaa hänelle paljon stimulaatiota, jolloin on mahdotonta ajatella mitään muuta – ”saa tavallaan kaikki aivojen piuhat johonkin kiinni”. Osa nuorista myös kertoo, että he ovat saaneet pelaamisesta apua toiminnanohjauksen ylläpitämisessä ja ”kompensoimaan pään sisäistä kaaosta”.
Altistavatko neurokirjon oireet pelihaitoille? Neurokirjon oireiden ja pelihaittojen yhteydestä puhuttaessa samat asiat saattavat mietityttää sekä aikuisia että nuoria, mutta meidän aikuisten olisi erityisen tärkeää olla läsnä ja tarjota tukea nuoren pään sisäiselle myllerrykselle. Pelaamiseen ja somen käyttöön voi ajaa myös ryhmäpaine, jolloin nuori voi joutua toimimaan vastoin omaa tahtoaan. Näissä tilanteissa aikuisen kanssa keskustelu ja ulkopuolelta tuleva tuki ja rajaaminen, kuten perheen yhteiset pelisäännöt, voivat auttaa jo paljon.
Olenko riippuvainen?
Tämä kysymys ja oman digilaitteiden käytön haasteet vaikuttivat pyörivän nuorten mielissä keskusteluillassamme. Nyky-yhteiskunnan aiheuttamiin haasteisiin eräs nuori toi konkreettisena toimenpiteenä esille EU:n direktiivit. Nuoret tietävät, että koukuttavia algoritmeja ja dis-informaation leviämistä olisi teknisesti mahdollista hillitä ja rajata. Mutta ennen kuin aikuiset ja yhteiskuntamme rakenteet ja säädökset toivon mukaan parantavat tilannetta, löytyy nuorilla rajaamiseen omiakin keinoja. Yksi nuorista kertoi olevansa autisminkirjolla ja onnistunut rajaamaan itse omaa somen käyttöään luomalla sääntöjä, kuten: ”Ei TikTokia ja Facebookia vain vähän!” Erinomainen nosto oli pelityyppien tarkasteleminen, kun toinen nuori kertoi asettavansa rajoja erilaisille peleille ja matsien määrälle. Tätä vastoin kolmas myönsi selaavansa nettiä töiden tekemisen sijaan, koska kokeilemansa tekniset rajoitteet eivät hänellä toimineet.
Keskusteluiltamme loppupuolella ajatuksia käännettiin positiiviseen: Mitä hyvää digipelaaminen ja somen käyttö on tuonut? Joukossa koettiin, että some on hyvä apukeino arjessa, jos videon katselu saa käymään suihkussa tai tekemään kotitöitä. Nuoret tuntuivat hakevan rajoja haitallisen ja hyödyllisen digimedian käytön välillä, johon koen, että aikuisten on helppo osallistua. Yksi illan osallistujista pohti, oliko sellainen videopelaaminen edes haitaksi, joka haastaa strategista tai kognitiivista ajattelua?
Nuoret vastailivat aktiivisesti toistensa kysymyksiin, eikä ammattilaisen tarvinnut valistaa, että on hyvä olla totuttamatta itseään sellaiseen, että aina vaan tuijottaa ruutua. Toinen toisiaan rohkaisten juteltiin siitä, että puhelimesta voi joskus olla apua epämiellyttäviin tilanteisiin, mutta niistä voi oppia selviytymään muillakin keinoilla. Nuoret vaikuttivat suhtautuvan riippuvuuksiin tyynesti – Niihin on saatavissa apua. Itsekin voi tehdä ratkaisuja ja ottaa pelitauko vaikka Aku Ankan avulla. Jos pakenemista digimediaan ilmenee usein, on syvällä oleva syy kuitenkin hyvä selvittää.
Lopuksi
Alkaa näyttää siltä, että meidän aikuisten on otettava aktiivisempaa roolia lasten ja nuorten ”online-elämässä” sen sijaan, että jätämme puuttumatta IRL. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nuoret olisivat täysin avuttomia. Eräs keskustelija kuvaili haluavansa olla itselleen ”ymmärtäväinen vanhempi”, joka kuuntelee huolet ja haluaa tukea niin itseään kuin muitakin. Turvallisia aikuisia todellakin tarvitaan.
Tähän loppuun muistutus itsemyötätunnosta nuorelta nuorille: Itseltä ei voi vaatia liikaa, ja omaan somen, tv:n ja pelien käyttöön voi suhtautua armollisesti eikä moittia itseään silloin, kun kaikki muu tuntuu vaikeammalta.
Hanne Pöllänen, Pelituki
Lue lisää:
Mannerheimin Lastensuojeluliiton tiedote: Joka viides nuori kokee, etteivät vanhemmat välitä heidän netin käytöstään – “Kotona on tärkeää välittää eikä aina vaan kieltää kaikkea”
Tarvitsetko apuja pelien ja somen rajaamiseen? Tsekkaa Vinkkipankki tai lue vaikka vertaistoimijoiden neuvoja: www.neurobase.fi
Koordinaatti-verkkolehden artikkelissa kerrotaan Neurobase-sivustosta: Neurobase auttaa digipelaamisen ja somen käytön hallinnassa