Pitäessäni digitaaliseen pelaamiseen liittyvää koulutusta opettajaopiskelijoille huomasin, että en itse asiassa tiedä millä perusteella ikärajat asetetaan. Muistin kyllä sinänsä tärkeitä huomioita kehityspsykologiasta ja yksiöllisistä ominaisuuksista, jotka saavat meidät reagoimaan eri tavalla samoihin sisältöihin. Mutta lienee paikallaan itsekin katsoa asiaa tarkemmin.
Eräs osallistuja esitti tarkkanäköisen kysymyksen siitä, että kun ikärajoja ei noudateta yleisesti, niin miksi emme havaitse ympärillämme merkittävästi enemmän tähän liittyviä haittoja. Kysymys on hyvä, enkä osannut antaa siihen vastausta. Sinänsä pelaamisesta johtuvista haitoista on paljon tutkimusta, mutta juuri omalle iälle soveltumattoman pelin pelaamisesta johtuvista haitoista ei löydy yhtä helposti tietoa.
Keskustelussa mietittiin tilannetta, jossa ollaan lähellä jotain ikärajaa, mutta hieman alle. Tämä tilanne on vastassa monessa perheessä, pelien, sovellusten, elokuvien jne. osalta. Britanniassa tehdyn kyselyn mukaan 86 prosenttia vanhemmista ilmoitti, että ei seuraa videopelien ikärajoja, mutta olivat selvästi tarkempia elokuvien ikärajoista.
Kuvaohjelmalaki antaa meille jotakin suuntaa, mutta ei ratkaise asettamaamme ongelmaa. Laissa säädetyn ikärajajoustosäännön mukaan kuvaohjelman (esimerkiksi elokuvan, tv-ohjelman tai digitaalisen pelin) voi julkisesti esittää enintään kolme vuotta ohjelmalle luokiteltua ikärajaa nuoremmalle silloin, kun lapsi on 18 vuotta täyttäneen seurassa.
Pelikasvatus sivustolla ikärajajoustoa määritetään tarkemmin lapsen hyvin tunteman aikuisen arviona lapsen kyvystä ottaa vastaan ikärajaltaan vanhemmille suunnattua materiaalia. Esimerkiksi vanhempi arvioisi 10-vuotiaan lapsena pystyvän pelaamaan Fortnitea (k-12). Tällä arvion tekevällä aikuisella tuli olla myös kyky rauhoittaa ja lohduttaa lasta, jos arvio ikärajajoustosta ei onnistukaan ja materiaali aiheuttaa ennalta arvaamattomia reaktioita.
Kerroin opiskelijoille, että kouluympäristössä ikärajajoustoa ei tule tehdä. Arvelin, että se on mahdoton perustella ja aiheuttaisi vain ongelmia. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI esittää asian selkeämmin: Ikärajajoustoa ei tule käyttää lapsiryhmissä. Ammattikasvattajan läsnäolo ei ratkaise asiaa toiseen suuntaan.
En ehkä tullut paljon viisaammaksi kahlattuani ikäraja-aineiston parissa, mutta silti meidän tulisi tehdä tämä kahlaaminen. Se, että ikärajoista kiinni pitäminen on hankalaa tai että omasta mielestä jokin ikäraja ei ole oikea, ei ole hyvä peruste joustaa niistä. Ja on hyvä muistaa, että lapsi voi kokea ahdistusta myös ikärajaoiltaan sallitun materiaalin ääressä.
Oikeastaan tuo termi lapsen hyvin tunteva aikuinen on aika hyvä. Tulee ehkä herkemmin mieleen pohtia, että mistäs tiedän että tunnen tarpeeksi hyvin.
Arto Hernetkoski, Pelituki
