Juttelin kerran ystäväni kanssa digipelaamisesta. Olin tuolloin innoissani eräästä pelistä ja pelasin sitä aktiivisesti. Keskustelun lomassa ystäväni totesi minulle ”vaikka ethän sinä ole oikeastaan mikään pelaaja”. Kommentti jäi vahvasti mieleeni, ja sai minut pohtimaan pelaajan identiteettiä ja sitä, kuka oikeastaan on pelaaja? Eivätkö pelaajat ole yksinkertaisesti ihmisiä, jotka, no, pelaavat?
Tehdään pieni ajatusleikki: jos pyytäisin sinua piirtämään pelaajan, mitä piirtäisit?
Monen mielikuvissa pelaaja on miespuolinen nuori tai nuori aikuinen, joka pelaa tietokoneella tai konsolilla räiskintäpelejä useita tunteja päivässä. On totta, että nuoret ja nuoret aikuiset pelaavat ajallisesti enemmän kuin monet muut ikäluokat. Samaten on totta, että miehet pelaavat enemmän kuin naiset. Mutta jos puhutaan pelaajista, on mielestäni katsottava vähän isompaa kuvaa.
Suomalaisista lähes 80% pelaa ainakin satunnaisesti digipelejä (Pelaajabarometri 2020). Toisin sanoen: valtaosa suomalaisista on yksinkertaisen määritelmäni mukaan pelaajia. Harvoin kuitenkaan törmää siihen, että vaikkapa Facebookin ilmaispelejä päivittäin pelaavia viisikymppisiä kutsuttaisiin pelaajiksi. Ja ehkä vielä harvemmin olen kuullut näiden henkilöiden kutsuvan itse itseään pelaajiksi. Tästä herää jälleen mielenkiintoinen kysymys: kuka oikeastaan päättää, ketkä pelaavista ihmisistä ovat niitä todellisia pelaajia? Kenestä puhumme, kun puhumme pelaajista?
Pelaajuus osana identiteettiä
Pelaajuus voi olla merkittävä osa identiteettiä, eli yksilön omaa käsitystä siitä, kuka hän on ja mitkä asiat ovat hänelle arvokkaita. Identiteettiä rakennetaan aina suhteessa ympäröivään kontekstiin ja vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Identiteetti koostuu erilaisista rooleista, toimijuuksista ja arvoista, jotka vastaavat tavalla tai toisella kysymykseen omasta minuudesta. Kenenkään identiteetti ei ole pelkästään työhön, harrastukseen, kulttuuriin tai sukulaisuusrooleihin sidottu vaan se on monisyinen ja myös muuttuva kokonaisuus.
Pelaajaksi itsensä mieltävälle henkilölle pelaaminen on yksi mielekkäistä tavoista käsittää oma toimijuus. Toimijuuden kautta voimme mieltää itsemme myös vaikkapa vanhemmiksi, lääkäreiksi, opettajiksi, asiantuntijoiksi, pianonsoittajiksi tai penkkiurheilijoiksi. Pelaaja on todennäköisesti sitoutunut harrastukseensa ja pitää sitä arvokkaana osana elämäänsä. Pelaajan identiteetti voi olla yhteydessä myös siihen, että yksilö kokee olevansa taitava kyseisessä toiminnassa. Harrastuksensa parissa pelaaja voi tuntea yhteenkuuluvuutta muiden pelaajiksi itsensä mieltävien kanssa, ja kuulua näin ryhmään.
Onko termillä väliä?
Monet pelaamista harrastavat henkilöt, eivät välttämättä koskaan ole pysähtyneet miettimään, onko pelaajuudella erityistä merkitystä heidän identiteetilleen. Kaikki eivät samaistu pelaajan rooliin, vaikka toimintansa (eli peliharrastuksensa) puolesta sopisivatkin siihen. Toiset taas voivat tuntea olevansa pelaajia, mutta heille ei ole niin väliä näkevätkö muut saman heissä. Osalle taas voi olla todella tärkeää identifioitua pelaajaksi, ja tulla myös nähdyksi sellaisena.
Onkin mielenkiintoista, että arvioitaessa pelaajuutta ikään kuin ulkopuolelta, monella tuntuu olevan melko selkeä (joskin vaikeasti selitettävä ja perusteltava) käsitys siitä, ketkä pelaavista ihmisistä todella ovat pelaajia ja ketkä taas eivät. Tämä tuntuu oudolta, koska kenenkään toisen ei pitäisi sanella, mitä joku on tai ei ole. Nämä tulkinnat pelaajalle ominaisista piirteistä tai ominaisuuksista saattavat myös osaltaan kapeuttaa käsitystä pelaajista, pelaamisesta ja peleistä yleensä.
Oma toiveeni on, että pelien, pelaamisen ja ennen kaikkea pelaajien monimuotoisuus tulisi entistä paremmin näkyväksi. Tämän edesauttamiseksi jokaisen meistä on välillä hyvä ravistella totuttuja ajatuskulkuja ja tapaamme luokitella muita ihmisiä erilaisten roolien perusteella. Ajattelipa itseään pelaajana tai ei, tosiasia on, että suurin osa meistä on toimintansa kautta tarkasteltuna pelaajia.
Saara Kultamaa, Pelituki
