Tässä blogissa pohdin eskapismin käsitettä. Usein esitetty määrittely sille on todellisuuspakoisuus. Kuten kaikki käsitteet myös eskapismi laajenee moneen suuntaan. Yhtä lailla voimme paeta olosuhteita kuin itseämmekin. Samoin toisella kesäloma saa eskapistisia piirteitä, kun taas toinen pakenee todellisuutta työntekoon. Huomautan heti, että en käsittele eskapismia negatiivisena ilmiönä itsessään, vaikka se voi tietyissä tapauksissa tuottaa paljon vaikeuksia.
Aloitan kuitenkin hieman kauempaa. Voi melko huoletta todeta, että kehityspsykologisesti ihmiset, etenkin pienet lapset, kokevat eroahdistusta. Tämä on kaiketi alkukantaisimmillaan yhteydessä psyykkiseen selviytymisjärjestelmäämme ja siten myös automaattista. En jatka kehityspsykologisella linjalla tämän pidempään, mutta kiinnitän huomiota meidän ratkaisuihimme. Hyvin moni meistä on oppinut kestämään eroa ja ikäviä tunnetiloja jonkinlaisen siirtymäobjektin avulla. Niitä voivat olla unirievut tai muut vastaavat tavarat, jotka muistuttavat meitä huoltajista, jotka eivät ole läsnä juuri silloin. Niiden avulla opimme tyynnyttämään ja rauhoittamaan mieltämme.
Tästä suorana analogiana – mitä jos tarvitsen myös aikuisena jonkin objektin tyynnyttämään mieltäni. Itse asiassa olisi erinomaisen hyvä, jos osaisin lievittää stressiä tai ahdistusta jonkin asian tai tekemisen kautta. Tarvitsen sitä taitoa yhtä lailla edelleen. Ongelma muodostuukin vasta, jos tämä asia tai tekeminen alkaa vaikuttamaan negatiivisesti elämääni.
Tällainen tilanne voisi olla kyseessä silloin, jos tämä eskapistinen käyttäytymismalli estäisi minua lopulta kohtaamasta mieltäni vaivaavia ongelmia. Yksin en ehkä silloin selviäisi, joten minulla tulisi olla myös kyky pyytää ja ottaa vastaan apua. Toinen ongelma voisi olla, jos minulle kehittyisi jonkin asteinen riippuvuussuhde tähän ahdistusta lievittävään asiaan tai tekemiseen. Tällöin se pääsisi erkaantumaan alkuperäisestä tarkoituksestaan tuottaa turvaa ja alkaisi toimia omalakisesti tuottaen omia negatiivisia vaikutuksiaan.
Kuten huomaamme, ei ole lainkaan yhdentekevää, mihin asiaan pakenemme. Eskapismina huumeiden käyttö ja katalogin lukeminen ovat täysin eri maailmasta. Kun oma mieleni rauhoittuu juoksulenkin aikana, aiheutuisi minulle varmastikin enemmän haittoja, jos saisin saman vaikutuksen rahapelaamisesta tai muutamasta alkoholiannoksesta. Toisaalta, jos minulle kehittyisi riippuvuussuhde juoksemiseen, saisin todennäköisesti tehdä sitä paljon pidempään, ennen kuin muut huolestuisivat. Saatamme huomata myös omien asenteidemme vaikutuksen. Ehkä nyökyttelemme hyväksyvästi, jos nuori katoaa kolmeksi tunniksi kirjaan, mutta sama aika digitaalista pelaamista on vaikeampi hyväksyä.
Siksi onkin tärkeä tunnistaa mahdollisen eskapismimme syyt ja seuraukset. Päälle päin emme voi tietää liittyykö jonkun toisen ihmisen keskittyneeseen tekemiseen eskapistisia motiiveja tai tarvitseeko niistä olla lainkaan huolissaan – todennäköisesti ei. Jos pakokäyttäytyminen on alkujaan turvallisuushakuista, voi yksilön kuitenkin olla vaikeaa luopua tästä käyttäytymismallista ja sen purkaminen auki on muutenkin haastavaa. Eräs rahapelaaja kuvasi tätä asiaa, jota hän pakeni rahapelaamiseen, tyhjänä kohtana, jolla ei itse asiassa ollut nimeä. Hänen kohdallaan ratkaisu rahapelaamiseen löytyi tämän tyhjän kohdan kohtaamisesta – siinä tapauksessa terapian avulla.
Jos eskapismi voikin olla kyvyttömyyttä ja haluttomuutta kohdata uhkaava todellinen, usein se on uppoutumista, haaveilua ja unelmointia.
Arto Hernetkoski, Pelituki
