Nykymaailma vaatii aivoilta paljon. Tai vaatii ja vaatii, ehkä me vain emme osaa pitää huolta aivoistamme ylenpalttisen informaatio- ja ärsyketulvan keskellä. Muistan, kuinka vielä reilu kymmenen vuotta sitten odotin bussia kiviä potkiskellen tai ympärilleni tuijotellen. Istuin odotushuoneessa sormia pyöritellen, tai jonotin mitä nyt jonotinkaan edessä seisovan takaraivoa ja hiuskiehkuroita katsellen. Välillä aika kulki uskomattoman hitaasti ja oli sairaan tylsää. Mutta toisaalta aivot saivat päivän lomassa runsaasti hetkiä levätä, olla vain ihan hiljaa ajatuksinensa.
Nykyään edellä mainituissa tilanteissa varmasti ainakin joka toisen peukalot poukkoilevat älypuhelimen näytöllä. Siinäkin tapauksessa, ettei siellä puhelimessa olisi edes mitään kovin kiinnostavaa katsottavaa. Saatetaan katsoa kavereiden päivästä toiseen samanlaisina toistuvia selfieitä tai lukea taukoamatonta uutisvirtaa siitä, mitä se ja se politiikan parissa hyörivä sanoi tästä tai tuosta. Aivot saavat koko ajan ärsykkeitä, lisää informaatiota, lisää aktivointia. Siis kuka nyt jaksaisi vain istua ja kuulostella maailman menoa, silloinhan aika kuluu niin hitaasti.
Mutta hitaita tylsyyden hetkiä me juuri tarvitsemme. Ihan jokainen meistä, ja mielellään joka päivä.
Ei ole ihme, että olemme väsyneitä. Että meistä on vaikeaa palautua. Että stressi pitkittyy ja ihmiset uupuvat. Työssä aivot prosessoivat tietoa ahkerasti, mutta nykyihminen täyttää usein myös kaikki potentiaaliset lepohetket työllä, ainakin aivojen näkökulmasta. Moni meistä kokee tylsyyden nykyään epämiellyttävänä ja vaikeana sietää. Tylsyys on jotenkin kiusallinen olotila, joka pitää saada swaippailtua sivuun, pois silmistä, pois mielestä, hus pois. Olenhan tehokas ja aikaansaava, eikä silloin ehdi olla tylsistynyt.
Aivot eivät kuitenkaan jaksa toimia tehokkaasti, ellei niille tarjoile aimo annoksia tylsyyttä aina silloin tällöin. Aivot suorastaan janoavat tylsyyttä. Ilman elintärkeitä tylsyyden, eli levon hetkiä, suorituskykymme heikkenee. Muisti ja keskittymiskyky tökkivät, ja töissä tai koulussa voi olla vaikeaa saada haastavia tehtäviä hoidetuksi. Aktiivisen tekemisen ja tekemättömyyden välille on löydettävä tasapaino. Kaikkia taukoja työn tai koulutyön välissä ei kannata täyttää aivoja aktivoivalla tekemisellä. Eikä velvollisuuksien jälkeen välttämättä tarvitse suin päin sännätä someen tai pelaamaan keskittymistä vaativaa tietokonepeliä vaan sallia itselleen ensin pieni aivolepohetki. Kivatkin asiat voivat uuvuttaa aivoja.
Tiedetään, tiedetään: joskus lepo on vaikeaa ja aivot eivät suostu rauhoittumaan, vaikka kuinka yrittäisi. Harjoitus tekee kuitenkin tässäkin asiassa mestarin.
Tänään töiden jälkeen ajattelin kokeilla lääkäri ja aivotutkija Peter Lund Madsenin Superaivot -sarjan innoittamana aivojen “hyvinvointi taukoa”. Se tapahtuu näin: menen olohuoneen lattialle pötköttämään, ja tuijottelen kattoa tai jos silmiä väsyttää, ummistan ne. Ei taustamusiikkia, ei äänikirjoja. Sitten ihan vaan olla möllöttelen siinä vaikkapa vartin verran.
Kuulostaako tylsältä?
Mahtavaa!
Saara Kultamaa, Pelituki
