”Äiti saanko mä nyt ladata sen Among Us pelin? Siis ihan kaikilla muillakin on se!” Huutaa lapseni huoneestaan tuskastuneen kuuloisena, samalla kun itse keittiössä yritän purkaa kauppakasseja, ”Et lataa nyt mitään, katotaan myöhemmin” huudan takaisin.
Asia jää sillä kertaa siihen, kunnes lapsi seuraavana päivänä palaa asiaan ja pyytää uudestaan lupaa ladata pelin puhelimeensa. Totean taas, että ei nyt ladata sitä peliä. Rehellisesti sanottuna, ihan sen takia, että en yksinkertaisesti jaksa perehtyä, mistä pelistä nyt on kyse. On niin paljon helpompaa kieltää asia lapselta kokonaan, kuin ottautua ja perehtyä asiaan.
Hetken päästä päätän kuitenkin kysyä lapselta, että voisiko hän kertoa minulle mistä pelissä on kyse. Lapsi alkaa suu vaahdossa selittämään täyttä hepreaa minulle ”crewmateista” ja ”imposterista”. Oma kokemukseni vahvistuu; et muuten lataa yhtään mitään pelejä, josta minä en ymmärrä mitään.
_______________________________________
”Tik Tokissa leviää vaarallinen haaste – 10-vuotias tyttö kuoli” – otsikko hyppää silmilleni lukiessani uutisia; Tik Tok sattuu olemaan oman 10-vuotiaan lapseni lempi sovellus, jonka parissa tämä viettäisi niin paljon aikaa, kuin vaan saisi. Paniikissa painelen lapseni huoneeseen ja nappaan tämän puhelimen huutaen, ”nyt poistetaan se Tik Tok, siellä on sellaisia videoita, joita lapsen ei tarvitse nähdä!”
_______________________________________
Edellä olevat ovat esimerkkejä omasta reagoinnistani lapseni netin käyttöön liittyen. Mikä sitten on saanut minut käyttäytymään noin? Pohtiessani asiaa enemmän, tunnistan itsessäni pelkoa. Pelkoa siitä, että en pysty kontrolloimaan mitä kaikkea lapseni näkee nettiä/somea käyttäessään. Pelkoa siitä, että en yksinkertaisesti pysy mukana siinä, mitä kaikkea lapsi netissä tekee, enkä näin ollen pysty häntä kaikelta tuolta pelottavalta suojelemaan.
Myönnän myös, että tuo rajaaminen on se helppo vaihtoehto. Kuinka monesti sitä tuleekaan lapselle tokaistua, että ”nyt ei ehdi, kun äiti sitä ja tätä?”. Paikalleen asettuminen on välillä haasteellista ja olla oikeasti läsnä ja kuunnella mitä lapsella olisi sanottavaa.
Pelko ja oma viitsimättömyys on saanut minut toimiaan sillä ”helpoimmalla” tavalla, eli rajoittamalla lapseni toimintaa. On helppoa poistaa sovellus, kieltää lataamasta peliä tai rajoittaa lapsen ruutuaikaa. Onko tämä kuitenkaan se rakentavin tapa, opettaa lasta käyttämään esim. Internettiä ja sosiaalista mediaa?
_______________________________________
Päädyin rajoittavasta tukemisesta yhteiskäyttöön ja aktiiviseen tukemiseen* (ks. Kaartokallio 2020), jonka johdosta meillä keskusteltiin lapsen kanssa yhdessä somen ja netin vaaroista. Sovittiin, että Tik Tok -sovellus saa olla puhelimessa ja kannustin häntä kertomaan minulle, aina jos näkee siellä jotain mikä jää jostain syystä mietityttämään tai ahdistamaan. Myös Among Us -peli ladattiin lopulta yhdessä lapsen puhelimeen. Luettiin ohjeet pelistä ja pelattiin pari peliä yhdessä. Peli vaikutti äidistäkin hauskalle ja yhdessä tekeminen oli varmasti molemmille mieluinen kokemus.
All in all, on ymmärrettävää, että vanhempana on vaikea pysyä mukana lasten ja nuorten netissä tekemisistä, kun uusia pelejä ja sovelluksia syntyy jatkuvasti. Myöskään allekirjoittanut äiti (joka työskentelee peliasioiden kanssa), ei tiedä kaikista peleistä. Vaatii aikaa ja viitsimistä, että pysyy perillä lapsensa tekemisissä.
Etenkin näin ”Korona-aikana” sosiaalisten kontaktien vähentyessä ja siirtyessä virtuaaliseksi, myös lasten ja nuorten sosiaaliset kontaktit voivat löytyä erilaisten sosiaalisen median palveluiden tai pelien parista. Aina ei tule ajatelleeksi mitä jokin peli tai sovellus lapselle merkitsee ja millaista tarvetta se mahdollisesti täyttää. Totaalisen rajoittamisen sijaan, hyvä olisi jaksaa kysyä ja kiinnostua sekä tehdä enemmän yhdessä lapsen kanssa.
Suvi Kovalainen, Pelituki
