Tämän vuoden Pelitukifoorumi pidettiin viime viikolla ja tapahtuma sujui jälleen kerran onnistuneesti, suuret kiitokset siis kaikille päivään osallistuneille jo heti alkuun! Seuraavaksi teen vielä kurkistusta siihen, millaista antia tämän vuoden Pelitukifoorumi tarjosi, hyppää siis mukaan!
Pelitukifoorumin 2025 teemana oli prokrastinaatio eli viivyttely, uppoutuminen ja todellisuuspako. Nämä ilmiöt tunnistetaan osaksi somen käytön ja pelaamisen maailmaa – ja siksi niistä on tärkeää puhua! Meillä Pelituessa pohdittiin jo viime syksynä uutta foorumia suunniteltaessa, että viivyttelyyn, uppoutumiseen ja todellisuuspakoon liittyvän tiedon lisääminen ja niiden monenkirjavien ilmenemismuotojen tunnistaminen ovat keskeisiä tavoitteita digitalisaation läpäisemässä arjessamme. Tämän mission eteenpäin viemiseksi pyysimme Pelitukifoorumin puhujiksi joukon juuri näiden aiheiden parissa työskenteleviä huippuosaajia.
Alustuspuheenvuoron päivän teemaan johdattelemiseksi piti Pelituen asiantuntija Saara Kultamaa. Saara kuvasi viivyttelyn, uppoutumisen ja pakenemisen ilmiöiden kytkeytyvän monin tavoin toisiinsa ja pohti, kuinka kaikkien näiden taustalla usein vaikuttaa pyrkimys kohti mielihyvää. Samalla eri toimintamallit sisältävät kuitenkin vivahde-eroja, joista kuulimmekin tarkemmin päivän vierailijapuheenvuoroissa. Saara kiteytti päivän teeman osuvasti toteamalla, että digisisältöjen kuluttaminen voi olla yhtäaikaisesti sekä ikävien tunteiden hukuttamista että myönteisten tunteiden kaipuuta ja sen vuoksi keskeistä olisikin nähdä yksilön käyttäytymisen taakse sekä pyrkiä tuomaan digisisältöjen kuluttamisen syitä näkyväksi.
PAKENEMISTA VAI RIIPPUVUUTTA?
Ensimmäisen vierailijapuheenvuoron piti A-Klinikkasäätiön toimitusjohtaja Hannu Jouhki, joka siivitti kuulijat tarkastelemaan päivän teemaa eskapismin ja addiktioiden välisen suhteen näkökulmasta. Jouhki kuvasi addiktioiden olevan motivaatiojärjestelmän häiriö, jossa mielihyvähakuinen käyttäytyminen on muuttunut hallitsemattomaksi, eikä yksilö kykene lopettamaan riippuvuutta aiheuttavaa toimintaa siihen liittyvistä haitoista huolimatta. Eskapismia, eli pakenemista Hannu puolestaan kuvasi muun muassa opittuna mielihyväkokemuksena, jota toistetaan pahan olon välttämiseksi. Haitallisimmillaan pakeneminen voi kuitenkin toimia läpikulkualueena kohti addiktiota.
”Addiktio kehittyy toistuvan altistuksen seurauksena, mutta kaikki riippuvuuskäyttäytyminen ei ole addiktiota”
Hannu Jouhki
Hannu jaotteli esityksessään pakenemiskäyttäytymiseen liittyviä sisäisiä ja ulkoisia vaikuttumia, jotka tuovat lisäymmärrystä ilmiön monitahoisuudesta. Sisäisiä vaikuttimia pakenemiskäyttäytymisessä voivat olla esimerkiksi syyllisyys, ahdistuneisuus, itsetarkkailu, persoonallisuus ja traumat. Ulkoisia vaikuttumia puolestaan voivat olla esimerkiksi teknologinen kehitys, ärsyketulva, nopeatahtisuus, mitattavuus, markkinatalouden vaatimukset ja yhteisöllisyyden murros.
Lisäksi Jouhki pohti väitöskirjaansa perustuvan tutkimuksen valossa sitä, keitä nämä viivyttelijät sitten käytännössä oikein ovat. Tutkimuksen perusteella eskapismin riskiä lisäävät muun muassa miessukupuoli, impulsiivisuus, avoimuus uusille kokemuksille, läheisellä todettu rahapeliongelma sekä koettu autonomian ja kompetenssin vaje. Hannu korosti puheenvuorossaan, että hoidollisesta näkökulmasta katsoen on tärkeää päästä kiinni yksilön eskapistisesta motiivista, eli siitä, mitä ihminen tosiasiallisesti pakenee riippuvuuskäyttäytymisellään.
PROKRASTINAATION ELI VIIVYTTELYN ANATOMIA
Toisen vierailijapuheenvuoron piti Nyyti ry:n toiminnanjohtaja Minna Savolainen. Minna puhui esityksessään viivyttelyn ilmiöstä ja sen ilmenemismuodoista erityisesti opiskelijoiden näkökulmasta. Viivyttelyllä tarkoitetaan toimintatapaa, jossa vaadittujen tehtävien tekemisen sijaan valitsee jotain muuta tekemistä. Viivyttelyn on todettu olevan yleinen käyttäytymismalli, sillä väestötasolla noin neljäsosa viivyttelee jonkin välttämättömän tai vaativan tehtävän tekemisessä. Ilmiön esiintyvyys kuitenkin korostuu opiskelijoiden keskuudessa: jopa 50–80 % opiskelijoista prokrastinoi.
Savolainen toi puheessaan esiin kiinnostavan tavan jaotella viivyttelyä aktiiviseen ja passiiviseen muotoon. Aktiivisessa viivyttelyssä henkilö venyttää jonkin tehtävän suorittamista viimetippaan, koska kokee toimintansa tällöin tehokkaampana, luovempana ja parempiin lopputuloksiin vievänä. Aktiiviseen viivyttelyyn ei ole todettu liittyvän pitkäkestoisia haittoja. Passiivinen viivyttely puolestaan johtaa tehtävien kasautumiseen, heikompaan suoriutumiseen, stressin määrän kasvuun ja pidemmällä aikavälillä myös heikentyneeseen hyvinvointiin.
Se kuinka viivyttely näyttäytyy käytännössä, vaihtelee ihmisestä ja tilanteesta riippuen. Tyypillisin ilmenemismuoto on tekemisen korvaaminen muilla toimilla. Lisäksi viivyttely voi olla esimerkiksi aikataulujen uudelleen suunnittelua, jolloin tehtävän tekeminen siirretään ”huomiseen” tai viivyttely voi liittyä aikatauluvääristymiin, jossa aikaa tehtävän tekemistä varten tuntuu aluksi olevan hyvin ja riittävästi, mutta yhtäkkiä huomaakin palautuspäivämäärän olevan juuri nurkan takana.
”Viivyttely ei tarkoita osaamisen puutetta, vaan voi ilmetä esimerkiksi aloittamisen vaikeutena, jolloin aikaa kuluu epämääräiseen suunnitteluun ja valmistautumiseen.” -Minna Savolainen
Mitä viivyttelystä sitten seuraa? Minna Savolaisen mukaan monia psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin vaikuttavia asioita, kuten lisääntynyttä stressiä ja ahdistusta, masennusriskin kasvua, itseluottamuksen heikkenemistä, suorituskyvyn- ja tason heikkenemistä sekä arjen rytmin ja sosiaalisten suhteiden muutoksia.
Entäs kun vitkuttelua haluaisi vähentää? Onneksi siihenkin on monenlaisia keinoja, kuten tehtävien purkaminen pienempiin osiin, häiriötekijöiden minimoiminen, aikarajojen käyttäminen, täydellisyyden tavoittelusta luopuminen ja oman vireystilan vaihtelujen tunnistaminen. Minna muistuttikin, että olennaista vitkuttelun vähentämisessä on kokeilla monia erilaisia keinoja, jotta löytää ne itselleen sopivat ja toisaalta sen tiedostaminen, että muutos ei tapahdu hetkessä vaan vaatii toistoja ja motivaatiota!
NEUROMONINAISUUS PELIEN MAAILMASSA
Viimeisen vierailijapuheenvuoron piti psykologi Samuli Shintami. Hänen puheenvuoronsa käsitteli neuromoninaisuutta ja siihen liittyviä erityispiirteitä erityisesti digipelaamisen maailmassa. Puheenvuoro sai kiitosta myönteisestä näkökulmasta neuromoninaisuutta kohtaan, sillä Samuli toi puheessaan esiin neuroepätyypillisten voimavara- ja vahvuustekijöitä niin yleisesti elämässä, kuin myös pelaamisen maailmassa.
”ADHD-piirteisiin ja autismiin liittyviä vahvuuksia ovat esimerkiksi intohimoisuus ja hyperfokus, joka tarkoittaa flow-tilan kaltaista optimaalisen suoriutumisen tilaa. Hyperfokus aktivoituu erityisesti kiinnostavien ja palkitsevien tehtävien parissa.” -Samuli Shintami
Samuli Shintami puhui pelaamisesta ja pelin koukuttavuudesta, jolloin myös uppoutumisen ilmiö tulee usein konkreettisesti näkyväksi. Uppoutumisella tarkoitetaan sitä, kun yksilö keskittyy syvästi johonkin tekemiseen tai ajatukseen unohtaen ympäristönsä. Pelit rakennetaan uppoutumista mahdollistaviksi ja siten, että pelaaja myös palaisi uudelleen pelin äärelle. Tässä yhtälössä neuroepätyypillisillä on suurempi riski jäädä pelien maailmaan ja kokea useammin myös pelihaittoja. Toisaalta peliin uppoutuminen voi olla erityisesti neuroepätyypilliselle erityisen palkitsevaa ja rentouttavaa tekemistä tosielämän kaoottisuuden sijaan. Pelit tarjoavatkin useille ihmisille autonomian, kyvykkyyden ja yhteisöllisyyden kokemuksia, jotka ovat tärkeitä psykologisia perustarpeita. Pelit ja pelaaminen voivat siis myös opettaa paljon, erityisesti neuroepätyypillisten kohdalla.
Samuli muistutti puheenvuorossaan siitä, että pelaaminen ei itsessään ole haitallista, mutta elämän eri osa-alueisiin liittyvän tasapainon menettäminen on. Mikäli huoltajalle tulee tarvetta rajoittaa lapsen pelaamisen määrää, on hyvä suhde lapsen kanssa tärkeä lähtökohta tälle muutokselle. Pelaaminen yhdessä voisi itseasiassa tällaisessa tapauksessa toimia yhtenä keinona vahvistaa suhdetta lapseen. Jos pelaaminen häiritsee arjen tasapainoa ja sitä on tarpeen rajoittaa, mutta se on samalla lapselle tapa hallita vaikkapa ahdistusta, yksinäisyyttä tai levottomuutta, on ensiarvoisen tärkeää löytää muita, korvaavia tapoja käsitellä vaikeaa oloa. Olennaisin kysymys tällaisessa tilanteessa on Shintamin mukaan se, mitä tekemistä lapsen tai nuoren elämään voisi lisätä pelaamisen tilalle?
Kaiken kaikkiaan tämän vuoden Pelitukifoorumi tarjosi monipuolista ilmiötason tietoa todellisuuspaosta, uppoutumisesta ja viivyttelystä. Myös osallistujilta pyydetyn palautteen perusteella Pelitukifoorumi oli onnistunut.
” Kiitos todella korkeatasoisesta iltapäivästä. Erittäin ammattitaitoiset puhujat veivät meidät syväsukellukselle aiheeseen. Hienosti kasattu Pelituen puolelta!” -Pelitukifoorumiin osallistuneen palaute
Lopuksi haluan vielä kiteyttää oman ajatukseni Pelitukifoorumin antamasta, käytännön tasoon suuntaavasta vinkistä: Olennaisinta olisi tunnistaa (tai auttaa asiakasta/lasta tunnistamaan) ne kohdat arjessaan, joissa tarvitsee irrottautumista ja ne keinot, joiden avulla se onnistuu parhaiten. Tämän vastapainona on kuitenkin merkittävää tunnistaa myös ne hetket, kun vastuiden pariin on taas palattava ja ne keinot, jotka helpottavat toimeen tarttumista!
Lämmin kiitos kaikille Pelitukifoorumiin osallistuneille!
Niina Parkkinen
Pelituen asiantuntija
