Olemme pitäneet Pelituessa ratkaisukeskeisiä koulutuksia digitaalisen pelaamisen hallintaan. Avaan tässä blogissa hieman millaisia näkökulmia on esillä. Kokonaisuus pohjautuu käymäni ratkaisukeskeinen lyhytterapia -koulutuksen sisältöön. Digitaalisen pelaamisen osalta myös kollegani Pelituessa ovat vaikuttaneet lopputulokseen. Koska ei ole lukijan kannalta hedelmällistä yrittää kertoa kaikkea yhdessä blogissa, pyrin tiivistämään olennaiseen.
Ratkaisukeskeisessä työskentelyssä asiakkaan näkökulma on tärkein. Tämä ei liene uusi asia yhdellekään asiakastyötä tekevälle oli hänen orientaationsa mikä hyvänsä. Silti, etenkin lasten ja nuorten kohdalla, toisinaan unohdamme tämän. Meidän täytyy tunnistaa asiakkaan tilanne, jotta voimme tukea muutoksessa. Esimerkkinä voisi vaikka ajatella kahta 12-vuotiasta, joiden yöaikainen pelaaminen aiheuttaa ongelmia koulutyöskentelyssä. Toinen pelaa paetakseen kodin turvatonta ilmapiiriä ja toinen saavuttaakseen pelissä menestystä. Emme varmaankaan ajattele, että heille toimivat samanlaiset ratkaisut. Kun asiakas huomaa, että tunnistamme hänen elämäänsä liittyviä asioita oikein, niin hän hyväksyy paremmin myös pohdintamme pelaamisen osuudesta asioihin. Asiakkaan tulisi saada näkymä siitä, että hänen kannattaa kertoa asioistaan.
Itselleni vaikuttavin ratkaisukeskeinen näkökulma on nähdä muutos ennalta. Ihannetilannekuvaksella voi olla vahva motivoiva vaikutus, jos se onnistutaan ns. mobilisoimaan. Näen muutoksen ja tiedän mitä teen ensimmäiseksi sen eteen. Ihannetilannekuvaus sidotaan usein toisen katseeseen sinua kohtaan. Mistä muut huomaavat muutoksen, miten he näkevät sinut nyt. Toisinaan olen työntekijän ominaisuudessa joutunut käyttämään itseäni tässä toisen asemassa, jos asiakkaalla ei ole ollut tarjolla hyväksyvää katsetta muualta. Joka tapauksessa muutos on heti enemmän totta, kun joku toinen huomaa sen. Joskus tuntuu omalla kohdallani, että se on totta vasta kun joku muu huomaa sen. Tässä kohtaa pitää kuitenkin olla tarkkana, että validoimme pystyvyyttä, emme vaikkapa kiltteyttä tehdä niin kuin muut sanovat.
Ratkaisukeskeisyydessä ollaan kiinnostuneita myös poikkeuksista. Siitä milloin ongelma ei ollut yhtä vahva. Löytyykö jotakin selittävää tekijää muuttuneista olosuhteista, ihmissuhteista tms. Voiko jonkin lisääminen tai toisaalta vähentäminen vaikuttaa ongelman esiintyvyyteen. En ole jostain syystä itse saanut yhtä hyviä oivalluksia poikkeusten parissa kuin ihannetilanteen. Tästä ymmärrän onneksi olla tekemättä johtopäätöksiä poikkeuskysymysten tehosta.
Toisinaan mietin, siirränkö omat heikommat kokemukset poikkeuskysymyksistä osaksi sen mukaista työskentelyä ja jopa siten vaikeutan hyvien tulosten saamista. Se olisi aika pirullinen kehä. Mutta jos ihannetilannekuvaus toimii minulla, niin voisinko sen kautta avata ongelmiani poikkeusten kanssa. Voin kokeilla.
Ihannetilanne: Asiakas löysi poikkeuksesta uskoa ja ymmärtää nykytilaansa paremmin – miten teimme sen. Saimme tuotua ajallisesti kaukana olevan poikkeuksen tähän hetkeen – ehkä käytimme mielikuvaharjoitusta – sen avulla asiakas sai kiinni mitä silloin oli eri lailla – pelaaminen ei merkinnyt hänelle silloin niin paljoa. No hyvä, vaikkapa noin. Ei vielä kovin konkreettista, mutta näen mahdollisuuden. Vaikka emme löytäneet vielä ratkaisua, voimme nyt tutkia tarkemmin – miksi pelaamisen merkitys alkoi korostua.
Eräs ratkaisu ratkaisukeskeisyyden sisäistämisessä oli itselläni kielen vaikutuksen ymmärtäminen. Muutos alkaa usein siitä, että sen sanoittaa jotenkin. Itselläni askel muutospositiivisuuteen oli yllätyksekseni vaikea. Tämä johtui tavasta, yleisestä asiakastyön tavasta, validoida asiakasta hänen ongelmansa kautta. Siinä ei ole välttämättä mitään väärää, mutta se on usein tarpeetonta. Itse asiassa voi vaatia rohkeutta alkaa puhua ratkaisuista, juuri kun olemme määrittäneet ongelman. Joskus ongelma ikään kuin oikeuttaa status quon ja muutostyö jää hahmotelmaksi paperille. Ratkaisukeskeisyyden tapa nähdä mahdollisuuksia ei ole höttöä tai pumpulia, vaan luja päätös katsoa eteenpäin. Se, että muutosyritys voi epäonnistua, ei ole mitään sen rinnalla, että se voi onnistua.
Jk. Koska mukailin otsikon Marcel Proustia lainaillen, olen velkaa ainakin yhden sitaatin häneltä: ”Näkemämme olennon ulkoiseen hahmoon me valamme kaikki mielikuvat mitä meillä hänestä on, ja saamastamme kokonaisnäkemyksestä on varmasti suurin osa näitä mielikuvia.” (Marcel Proust Kadonnutta aikaa etsimässä Swannin tie; Combray.)
Arto Hernetkoski, Pelituki
