Lasten ja nuorten puhelimen käyttöön, pelaamiseen ja someen liittyvät asiat aiheuttavat meille aikuisille ja huoltajille usein harmaita hiuksia. Saatamme esimerkiksi tuntea syyllisyyttä siitä, ettemme tiedä näistä aihepiireistä ja eri some-alustoista tai peleistä tarpeeksi, tai pohtia, pitäisikö runsaasta puhelimen käytöstä ja pelaamisesta huolestua. Entä miten suhtautua pelaamisen lopettamisesta aiheutuviin itku-potku-raivareihin?
Syyllisyys ja pelko siitä, olemmeko mokanneet ja pilanneet jälkikasvumme elämän pysyvästi, saattaa myös joskus estää meitä pyytämästä apua tai kysymästä neuvoja ongelmiimme muilta ihmisiltä.
Olisi kuitenkin tärkeä tiedostaa, ettemme ole mediakasvatuksellisten pulmiemme kanssa yksin, sillä jokaisessa perheessä, jossa puhelimet ja pelit ovat osa arkea, ne aiheuttavat todennäköisesti toisinaan myös kiistoja ja haasteita. Siksi meidän kannattaa laittaa hyvät neuvot ja vinkit kiertoon, sillä yhdessä osaamme enemmän.
Mediakasvatus ei ole pikaspurtti vaan maraton
Yksi asia, jonka olen itse oppinut sekä oman kantapään että muiden huoltajien kanssa juteltuani, on se, että mediakasvatus, kuten mikään muukaan kasvatus, ei ole sprintti vaan maraton. Onnistuakseen se vaatii myös paljon toistoja.
Joskus turhauttaa, että samat puhelimen käyttöön tai pelaamiseen liittyvät riidat ja keskustelut täytyy käydä kotona uudestaan ja uudestaan, ja muistutella, että mitä oltiinkaan yhdessä sovittu esimerkiksi siitä, milloin ja kuinka kauan saa pelata. Usein tuntuukin, että olisi helpompi tunkea puhelimet ja pelikoneet arkkuun ja haudata se syvälle maahan, tai palata takaisin 90-luvun alkupuolelle.
Näissä tilanteissa helpottaa, jos pelaamista ja puhelimen käyttöä suhteuttaa johonkin muuhun asiaan. Aika usein lasten ja nuorten kanssa joutuu vääntämään ja keskustelemaan uudestaan ja uudestaan myös esimerkiksi kotitöistä, kotiintuloajoista, kokeisiin lukemisesta tai siitä, miten kaveria kohdellaan. Ne kuuluisat itku-potku-raivaritkin voivat liittyä yhtä lailla uimahallista kotiin lähtemiseen kuin pelaamisen lopettamiseen.
Samojen asioiden jauhaminen kerta toisensa jälkeen ei ole kivaa, mutta se kuuluu kasvatukseen, kasvamiseen ja oppimiseen. Ja kun tarpeeksi monta kertaa harjoittelee ja etsii sopivaa tapaa toimia, uimahallista kotiin lähteminen onnistuu vielä jonakin päivänä ilman raivareita. Ja niin onnistuu pelaamisen lopettaminenkin.
Mikä on sinun vinkkisi?
Heljä Koistinen, Pelituki
