Miksi muutos on vaikeampaa tuolla kuin täällä? Miksi hyvin alkanut muutosprosessi, johon on vielä motivaatiotakin ei tunnu kestävän jossain toisessa ympäristössä? En tiedä, mutta se ei toki ole riittävä syy olla miettimättä asiaa.
Edellä mainittu tilanne on asiakastyön arkipäivää. Tavallaan kuitenkin hyvin yksinkertainen asia – jossakin ympäristössä toimin eri tavalla. Asia, joka koskee meitä kaikkia. Paitsi, itse asiassa he, jotka eivät syystä tai toisesta tunnista eri ympäristöihin liittyviä sanattomia käyttäytymiskoodeja tuntuvat olevan tämän ulkopuolella. Eli meillä on jokin odotusarvo, joka liittyy siihen, miten täällä käyttäydytään. Voisinko vain välttää hankalia ympäristöjä ja suosia helpompia? Kaikki varmaan jo kysyvät: Mitä Mead tähän sanoisi?
Yhdysvaltalainen filosofi, sosiologi G.H. Mead (1863–1931) esittäisi symbolisen interaktionismin henkeen, että meillä on kyky ottaa muiden rooli itseämme kohtaan. Tämä yleistetty toinen on tietyn ryhmän asenteiden tiivistys, ja me omaksumme ne käyttäytymisemme ympäristöksi. Ai, että jos tämän ryhmän asenne on, että K-18 pelit ovat meille (6-luokkalaisille) sallittuja, niin tämän roolini mukaan ne ovat sallittuja myös minulle. Meadin mukaan tämä rooli vaatii kehittyäkseen tiettyjä sosiaalisia tekoja – eli vaikka kielletyn pelin pelaamista. Oikeastaan, ja tämä on omaa tulkintaa, osallistumalla ryhmän asenteiden mukaiseen toimintaan lujitan niitä entisestään ja olisiko toisin toimiminen itse asiassa jopa petos yleistetyn toisen näkökulmasta. Aika kova haaste 6-luokkalaiselle, tai kenelle tahansa, jos näin on.
Mead ei suinkaan jätä meitä satunnaisten ryhmäroolien heiteltäväksi, vaan tarjoaa kauheaa ajatusta aktiivisesta toimijasta, joka voi vaikuttaa ympäristöönsä. Lukija ymmärtänee, että sana kauhea kumpuaa ajatuksesta oman ryhmän asenteiden haastamisesta ja sen vaikeudesta. Meadia mukaillen, emme pelkästään haasta ihmisiä ympärillämme, vaan myös sisällämme (vrt. yleistetty toinen). Mutta Meadin mukaan osallistuminen tähän vuorovaikutukseen on oleellista. Itselläni Meadin yksilön ja yhteiskunnan välisen dialektisen suhteen enempi pohtiminen alkaa viedä etäämmälle itse asiasta. Mutta ehkä sain siitä jotain mukaan.
On hyvä muistaa, että sosiaaliset teot ovat myös erilaisia. Muutos ei ole vastakkainasettelua. Voin valita vaikkapa esittää kysymyksiä, tai vaikka kuunnella ja ehkä haastaa omia oletuksiani siitä mitä olen halunnut kuulla. Omaan ympäristöön vaikuttaminen on tyypillinen tilanne, jossa motivaatio saattaa herätä vasta toiminnan seurauksena. Itsessäänkin tuo ajatus – joskus motivaatio seuraa toimintaa, on hyvä tunnistaa. Pääosinhan ajattelemme, että motivaatio synnyttää toimintaa. Mutta omien arvojen mukainen toiminta eri ympäristöissä voi lisätä motivaatiota tehdä sitä enemmän. Myös Mead peukuttaisi ajatusta minän uudistavasta ja aktiivisesta puolesta, joka saa aikaan tilaa uudelle käyttäytymiselle. Harjoitellaan tätäkin ensin turvallisessa ympäristössä.
Arto Hernetkoski, Pelituki
