Ensi kuussa tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun aloitin Pelituki-hankkeen projektipäällikkönä. Silloin en arvannut, että jäisin näin pahasti koukkuun pelaamiseen. Tai tarkemmin: jumittuisin vuosikymmeneksi pelihaittojen ehkäisyn ja hoidon kehittämiseen.

Pelituki-projektin juuret olivat Sovatekin, Kuopion kriisikeskuksen ja Kehittämiskeskus Tyynelän (nykyisin Kirkkopalvelujen riippuvuustyön kehittämisyksikkö) yhdessä toteuttamassa Pelissä- hankkeessa. Tuossa rahapeliongelmien tutkimuksen ja hoidon kehittämishankkeessa oli huomattu kasvava tarve keinoille puuttua lasten ja nuorten (digi)pelihaittoihin. Tältä pohjalta syntyi Pelituki-hanke, jonka päätavoitteena oli kehittää keinoja lasten ja nuorten riskipelaamisen tunnistamiseen, pelihaittojen ehkäisyyn ja ongelmalliseen pelaamiseen puuttumiseen. Kehittämistoiminnassa painottui vahvasti digipelaaminen, vaikka myös rahapelihaitat kuuluivat hankkeen tehtäväkenttään. Projekti jatkui vuodesta 2016 lähtien RAY:n (sittemmin Stean) kohdennetulla toiminta-avustuksella rahoitettuna kehittämistoimintana. Projektivaiheen päättyessä kohderyhmä laajeni lapsista ja nuorista kaiken ikäisiin – ja resurssit puolittuivat. Uudeksi päämääräksi muotoiltiin pelihaittojen ehkäisyn ja hoidon kehittäminen, joka laajeni myöhemmin kattamaan myös nettihaitat.

Matkan varrella moni asia on muuttunut, mutta päämäärä on edelleen pitkälti sama: lisätä ongelmalliseen pelaamiseen tarvittavan tuen laatua ja saatavuutta. Jatkoksi lainaan vuonna 2012 kirjoittamaani Pelituen ensimmäistä blogitekstiä. En niinkään yleisön pyynnöstä – vaan siitä huolimatta.

Pelaamisesta, motiiveista ja haitoista

Suomalaiset pelaavat. Pelaaminen voi olla intohimo, harrastus tai tapa kuluttaa aikaa bussia tai ruuan kypsymistä odotellessa. Se voi olla myös ongelma.

Oletko pelissä? Oletko mukana yhteisessä pelissä, porukan jäsenenä, suorittamassa yhteistä tehtävää ja pitämässä hauskaa? Vai oletko pelissä, johon uppoutuminen yksin, kaikessa rauhassa, auttaa hellittämään hetkeksi ja rentoutumaan? Niskasäryn ja harittavan katseen hinnalla voit uppoutua ja unohtaa, voittaa ja viihtyä. Oletko pelissä kun aamuherätys on kolmen tunnin päässä tai kaveri pyytää lenkille? Vai oletko pelissä, jonka jättäminen kesken on porukan pettämistä, tehtävän laiminlyöntiä ja luovuttamista? Virtuaalisen onnistumisen ja arvostuksen hintana voi olla armoton väsymys ja hiipivä yksinäisyys.

Pelistä voi saada kavereita, onnistumisia, osaamista, jännitystä, hallinnan tunnetta ja rahaa. Ei paha. Peliin voi menettää rahaa, rakkautta, yöunet ja ystävät. Ei hyvä.  Pelejä on aina ollut, digitalisoituminen on vain antanut niille uusia muotoja ja mahdollisuuksia.  Elämyksiä, esteettistä nautintoa, yhteisyyttä, aivojumppaa tai fyysistä kuntoa voi tavoitella entistä monipuolisemmin myös pelaamalla. Ei ruma.

Tavoitteena realistinen ja kunnioittava kohtaaminen

Pelituessa lähdemme siitä, ettei pelaaminen sinänsä ole hyvää eikä pahaa, ja siitä tulisi voida keskustella realistisesti. Julkinen keskustelu pelaamisesta pyrkii polarisoitumaan: puhutaan ja kirjoitetaan koulusurmaajien koneilta löytyneistä väkivaltapeleistä tai peliteollisuuden kasvumahdollisuuksista ja kielten oppimisesta pelien avulla. Ongelmallisen pelaamisen tunnistamisen kannalta olisi hyödyllistä saada keskustelu liikkumaan myös arkisemmalla tasolla, pelien käytössä ja sisällöissä.

… Pelituki on hankkeen nimenä harhaanjohtava. Sen yhdistää ensimmäisenä pelaamiseen tukeen, teknistä tai sisällöllistä tukea tarjoavaan puhelimeen, sivustoon tai chattiin. Ainakin muinaisina aikoina pc-pelaaja tällaista tarvitsi; varsinkin itse modatuilla peleillä kun oli taipumus aika ajoin kaatua. Siihenhän sitä tukea tarvitsi, että peli pysyi pystyssä ja sitä kautta pelaajakin. Näin käsitetyn pelituen perimmäinen tarkoitus on auttaa jatkamaan peliä ja nauttimaan siitä enemmän. Sama pätee Pelituki-hankkeeseen, teemme töitä sen eteen, että oikeat panostukset peliin olisivat löydettävissä – niin ajan, rahan kuin sisältöjenkin suhteen. *

Jarkko Järvelin

Pelituki

Pelituen kehittämispäällikkö Jarkko Järvelin

*Kursivoidut kohdat ovat suoria lainauksia joulukuussa 2012 julkaistusta Paljonko pelissä? -tekstistä.