Urheiluvedonlyönti tarkoittaa nimensä mukaisesti urheilutapahtumien lopputulosten veikkaamista jollakin rahapanoksella. Suomessa Veikkaus Oy:llä on monopoli urheiluvedonlyönnin saralla. Pelaajilla on kuitenkin mahdollisuus kirjautua myös ulkomaisten toimijoiden sivuille ja lyödä vetoa heidän kohteistaan. Veikkaus itse määrittää urheiluvedonlyönnin ns. punaisiksi peleiksi. Punaisia pelejä ovat pelaajia helpoiten koukuttavat pelit. Koukkuun jäämisen riski johtuu muun muassa punaisille peleille ominaisista piirteistä kuten nopeatempoisuudesta, ”melkein voitin”-ominaisuuksista sekä palkitsevuudesta.

Aihealuetta voi tarkastella monesta eri näkökulmasta. Jälleen suurin osa vedonlyöjistä pelaa maltillisesti ja lyömiensä kohteiden puolesta jännittäminen tuo jonkin lisän urheilutapahtuman seuraamiseen. Osalle kehittyy kuitenkin hallitsematon tapa pelata ja myös tappioiden määrät ovat tietyissä tapauksissa korkeita. Palaan ehkä aiheeseen myöhemmin jollain uudella näkökulmalla, mutta nyt keskityn erityisesti urheiluvedonlyönnin parissa havaitsemiini ajatusvääristymiin.

Varmasti todennäköinen

Urheiluvedonlyönnissä on erilaisia kaavoja joiden avulla voi laskea kertoimien katetta, odotusarvoa tai vaikka panostuksen määrää. Käytännössä kaikkiin oleellisiin kaavoihin pitää sijoittaa luku joka tarkoittaa voiton todennäköisyyttä. Oikean todennäköisyyden laskemiseen ei ole olemassa mitään kaavaa. Toki kaikki vedonvälittäjät ja monet ammattivedonlyöjät ovat kehittäneet omiaan, mutta ne ovat aina arvioita ja jollain tapaa puutteellisia. Sinänsä kaavan kehittäminen nykyään on helpompaa, koska on valmiita aineistoja, joissa esimerkiksi tietyn sarjan joukkueet ja pelaajat on pisteytetty uskottavasti. Emme kuitenkaan koskaan tiedä mitä kaikkea todennäköisyyden laskija on ottanut huomioon, eikä heillä ole intressiä myöskään paljastaa sitä. Ja vielä uudestaan: lue lihavoitu kohta.

Jostain syystä urheiluvedonlyönnissä pelaajat sortuvat oman tietotason yliarvioimiseen. Suuri osa tehdyistä vedoista perustuu lopulta omaan tunteeseen, vaikka harva urheiluvedonlyöjä sitä tunnustaakaan. On yleistä yrittää perustella impulsiivinen ja tunneperäinen teko jollakin sopivalla faktalla. Eräs yleinen virhe on käyttää jotakin saatavilla olevaa dataa tai tietoa, mutta käyttäen sitä valikoiden ja olettaen saavansa tästä etua muihin nähden.

Tällä hetkellä suosittua on esimerkiksi ns. fare score -laskenta, joka antaa tietoa odotettavissa olevista maalimääristä. Se ei siis perustu tehtyihin maaleihin, vaan siihen miten hyvin joukkue saa luotuja vaarallisia maalipaikkoja. Tämä luku itsessään antaa huomioon otettavaa tietoa, mutta jos pelaaja painottaa sitä liikaa omaa päätöstä tehdessään se on pitkällä aika välillä yhtä harhaanjohtavaa kuin se, että tuntee jonkun, joka tuntee joukkueen hierojan, joka kertoi että.

Mystiset psykologiset tekijät

Urheiluvedonlyönnissä voidaan sekä yli- että aliarvioida psykologisia tekijöitä. Esimerkkejä ovat vaikkapa ns. pukukoppimaalit, tai yleensä erien alussa tai lopussa tehdyt maalit joiden uskotaan vaikuttavan erityisen paljon juuri henkisesti. Live-vedoissa, eli ottelun aikana tapahtuvassa vedonlyönnissä, voisi olla riski antaa tälle pukukoppimaalille liikaa painoarvoa omassa päätöksenteossaan.

Tai tenniksessä tilanteessa, jossa pelaaja joka on noussut 0-2 erätappioasemasta tasatilanteeseen, arvioidaan usein olevan lähes varma voittamaan myös ratkaiseva viides erä, vaikka tilanne on sillä hetkellä tiukin mahdollinen 2-2. Mainittakoon, että tässä tapauksessa takaa nousseella onkin tilastollinen etu ja hän voittaa n. 55 prosenttia tapauksista. 45 kerrasta sadasta vahvan johtoasemansa menettänyt ”jo lyöty” pelaaja löytää kuitenkin keinon kääntää ottelu takaisin itselleen.

Urheiluvedonlyönnissä on myös tyypillistä käyttää samaa tietoa päätyen täysin eri johtopäätökseen. Joku arvioi joukkueen voittoputken kantavan myös seuraavaan otteluun, toinen arvioi voittoputken luoneen liiallista hyvän olon tunnetta ja näkyvän heikkona valmistautumisena ja näin johtavan huonompaan suoritukseen. Tai jos kauden lopussa putoamista vastaan taisteleva joukkue kohtaa joukkueen jolla ei ole kyseisessä pelissä erityistä panosta, niin toinen arvioi putoamistaistelussa olevan joukkueen taistelutahdon olevan ratkaisevassa roolissa, kun vastustaja on jo lomatunnelmissa. Toinen puolestaan tietää putoamistaistelun näkyvän jännityksenä ja ylivalmistautumisena ja vastustajan paineeton tilanne rentouttaa koko joukkuetta ja he pystyvät sen myötä suoriutumaan paremmin.

Huonon vedon logiikka

Olisi ollut huonosti perusteltua veikata Suomea vuoden 2019 jääkiekon miesten maailmanmestariksi. Kaikkien aikojen tilastoista vahvaa tukea ei saa – Suomi ei ole neljän kärjessä ja mestaruuksia on vähän. Historia ei kuitenkaan kerro riittävästi tästä päivästä.

Tässä turnauksessa Suomen valmennus oli etukäteen arvioiden parempi kuin joukkue, mutta ei erottunut erityisesti edukseen verrattuna päävastustajiin esimerkiksi Kanadaan (päävalmentaja Alain Vigneault), Ruotsiin (Rikard Grönborg) tai Venäjään (Ilja Vorobjev). Parhaiden pelaajien kieltäydyttyä tai ollen muuten estyneitä osallistua kisoihin oli täysin selvää, että Suomi ei ollut suosikkien joukossa. Suomen joukkueen yksikään pelaaja ei olisi mahtunut kisoissa Kanadan, Venäjän tai Ruotsin joukkueeseen. Lukija ymmärtänee pointtini, vaikka saisikin omissa pohdinnoissaan (kisojen jälkeen tietysti) maalivahti Kevin Lankisen tai puolustaja Mikko Lehtosen jotenkin epärealistisesti mahdutetuksi em. joukkueisiin. Nämä joukkueet olivat materiaaliltaan selvästi Suomea parempia. Myös Tšekki ja Yhdysvallat olivat parempia, Sveitsin kanssa tilanne oli melko tasainen.

Suomen veikkaamista ei myöskään puoltanut tiettyjen pelin kannalta merkittävien painopistealueiden, kuten ylivoimapelin, maalivahtipelin tai maalinteon tehokkuuden korostaminen arvioinnissa. Joukkueen itseluottamuksen ei voinut olettaa olevan erityisen korkealla, olihan joukkueeseen kaikin voimin yritetty saada joitakin muita pelaajia kuin juuri nämä valitut. Tästä aliarvioimisesta mahdollisesti nousevan näyttämisen halun ei voi laskea merkittävästi vaikuttavan ennusteeseen lopputuloksen osalta. Ja kun vielä pienessä lajissa potentiaalisia voittajaehdokkaita on melko vähän, ei Suomi perinteisenä jääkiekkomaana saanut myöskään houkuttelevaa ylikerrointa jolla olisi voinut perustella panostusta.

Moni, kuten minä, tuntuu toisinaan veikkaavan Suomen joukkuetta kannatuksenosoituksena joukkueelle tai joistakin taikauskonomaisista syistä – esimerkiksi, ettei aiheuta joukkueelle huonoa onnea tai logiikalla, kun edellisen kerran kisat olivat Slovakiassa 2011 -> Jukka Jalonen oli silloinkin päävalmentaja -> joukkueella ei pitänyt olla mahdollisuuksia -> tuloksena oli mestaruus -> sama toistuu nytkin jonakin historian kummallisena oikkuna.

Tämän esimerkin ironinen tvisti, eli että Suomi voitti maailmanmestaruuden noista lähtökohdista, ei tule johtaa ns. vahvistusharhaan. Silloin uskoisisimme, että yhtä epärealistiset vedot voisivat onnistua säännöllisesti, tai yrittäisimme jälkikäteen uskotella, että vastaavien vetojen perusteet olivat hyvät ja oma tietämyksemme merkittävässä roolissa.  Yleisesti ottaen – on veto mielestäsi epävarma tai vain melko epävarma – älä lyö koskaan vetoa enemmällä kuin voit hävitä.

Allekirjoittaneelle paras oivallus aikoinaan oli, kun kahdenkymmenen vuoden intensiivisen ja analyyttisen urheilun seuraamisen jälkeen tajusin, että urheiluvedonlyönti on minulle onnenpeli ei taitopeli.

Arto Hernetkoski, Pelituki